7. Parempi maanantai: Masennus on työpaikalla paha sana, vaikka ei tarvitsisi

Työpaikoilla masennukseen suhtaudutaan pelokkaasti. Masennus on tabu, josta ei keskustella samalla tavalla kuin muista sairauksista. Selkävaivoista ja olkapääleikkauksesta voidaan jutella töissä vapautuneestikin, mutta mielen sairaus jättää ihmiseen ikävän leiman.

Koska masennus on vaiettu aihe, aiheuttaa masentuminen hämmennystä ja pelkoa sekä sairastuneessa itsessään että työkavereissa. Jos masennuksesta ja mielen hyvinvoinnista puhuttaisiin työpaikoilla enemmän, siihen voitaisiin myös puuttua ennen kuin tilanne on edennyt liian pahaksi, ja asian voisi ottaa työpaikalla puheeksi matalammalla kynnyksellä. Työterveyslaitoksen mukaan juuri työpaikan tuki on keskeisessä osassa sairastuneen työkyvyn säilymisen kannalta.

Toisinaan työelämän suorituspaineet ja kokemus työn kuormittavuudesta voivat johtaa uupumukseen ja masennukseen. Tätä voi masentuneen olla vaikea myöntää itselleen saati sitten kenellekään muulle. Joskus masentunut pakottaa itsensä jatkamaan ja pitämään yllä kulissia, kunnes romahdus tapahtuu yhtäkkiä, eikä esimerkiksi jonain päivänä töihin lähtö ja arkisten asioiden hoitaminen enää vain yksinkertaisesti onnistu.

Tässä jaksossa vieraana on Mirja Aarnio, journalisti ja Mielenterveyden keskusliiton viestinnän suunnittelija, jolla on omakohtainen kokemus masennuksesta. Mirja ajautui masennukseen opiskelujen, töiden ja muun elämän ristipaineen uuvuttamana.

Onko sinulla kokemuksia työperäisestä masennuksesta? Miten selvisit ja saitko riittävästi tukea työpaikalta? Laita meille kokemuksiasi aiheesta viestilomakkeella tai somekanavien kautta.

Hyviä kuunteluhetkiä!

2 Comments

  • Vielä ikävämpää on se, että työpaikalla ruvetaan kyttäämään mitä toinen sairaslomakaan tekee. Kuntoutuksen kannalta olisi äärimmäisen tärkeää käydä kodin ulkopuolella ja tehdä juttuja. Jos laittaa faceen päivityksen, että kävit leffassa, saat pian kuulla joltain kivalta työkavwriltasi kuinka olet ollut tiettyjen työkavereiden kahvipöydän keskustelunaiheena. Asiat äityivät työpaikkakiusaamiseksi asti ja poistin kaikki työkaverit FB-kavereista. Prosessi viivästytti omaa toipumista ja jätti tunteen, että ketään heistä en enää ikinä halua nähdä. Olen varpaillani vieläkin huonompana päivänä esim. kauppareissulla käydessäni. Hiivin seiniä pitkin ja pelkään törmääväni johonkin heistä. Ilmiselvää oli, että sille työpaikalle en palannut enää koskaan. Olen vieläkin katkera, että kukaan ei puolustanut minua eikä johto puuttunut asiaan.

  • Työskentelin tstossa ainoana naisena miesvaltasisella alalla.
    Väsähdin ensin vajaaksi kk:deksi, se meni nukkumalla ohi tai hiukan paremmaksi oloksi että saatoin taas jatkaa. 4 kk työssäolon jälkeen väsähdin uudelleen totaalisesti. Yritin liikaa sinnitellä päivästä toiseen ilman työkavereiden seuraa, miehet kun olivat maailmalla ja ainoat tstolla olleet suunnittelijat olivat irtisanoneet itsensä.

    Työpaikalla oli muutoinkin vajausta väessä. Yritin kilttinä auttaa kaikkia missä pystyin.

    Toimitusjohtaja joskus puhelimessa kysyi miten menee tai mitä kuuluu. Näihin ei erikoisempaa tullut kesken kiireen ja ahdistuksen tullut selitettyä. Itkuhan siinä olisi tullut joten tuli vastaukseksi soperrettua, jotta tässähän tämä kun ei valita tms. Kiireestä useammin kyllä mainitsin sekä sähköpostin paljoudesta. Mutta täyähän oli toki muillakin.

    Olisihan se kiva ollut jos joku olisi kerennyt edes pv kahvia viikolla kanssani joskus juomaan ja oikeasti rauhassa jonkun sanan sanomaan.

    2kk jälk sairaslomalla sain yt-neuvottelu ilmoituksen, se piti jaksaa olemattomilla voimilla käydä läpi. Ennen yt tietoa masennuslääkkeet tuntuivat auttavan oikeaan suuntaan mutta yt romahdutti loputkin voimat.

    Nyt 6 kk sairaslomalla. Työt loppuneet.
    Työnantajilta ei herunut mitään tukea ei ymmärrystä. Yritin välillä tiedustella kevennettyä työpäivää/ työtehtävien uudelleen jakoa, mutta nämä ei onnistuneet.

    Tässä yksinhuoltajana miettii miksi kasvattaa lapsia kilteiksi. Kun ihmiset jyrää miten sattuu vaikka yrittää tehdä parhaansa oman jaksamisen kustannuksella toisen yrityksen parhaaksi. Vaikea luottaa seuraavaan työnantajaan..

    Ei kukaan kertaakaan kysellyt;sairaslomalla mitä kuuluu, miten jakselet? Tai tullut kesäistä korttia että tsemppiä sinua jo odotellaan tms.
    Ehei.

    Vieläkin pää pyörällä. Töitä tarvisi etsiä. Ei ole luottamusta. Ei jaksamista. Keskittymiskyky edelleen huono.
    Joten pv kerrallaan yritän selvittyä kohti tulevaa ystävien avulla. Positiivisuutta repien siitä mistä pystyy. Vielä ei olla ihan palattu ns pelikentälle takaisin.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *